Harriet ja Käpypojat on Harriet Hägglundin suomenkielinen sooloyhtye. Syyskuun 26. päivä julkaistavaa Siiville-albumia on ennakkoon kehuttu levyksi, jolla on ainekset jäädä suomalaisen kevyen musiikin historiaan.
Maaliskuussa 2014 julkaistu ensisingle Anneli sai soittoa mm. Radio Suomessa, jonka musiikkipäällikkö Jorma Hietamäki luonnehti kappaletta Leevi and the Leavingsin perilliseksi.
”Mulla on vaan niin paljon asiaa, niin paljon sanottavaa”, Passionworks-yhtyeen laulajana ja biisintekijänä tunnetuksi tullut, etelä-pohjalaissyntyinen laulajatar kertoo syitä v. 2010 alkaneeseen suomenkieliseen irtiottoon. ”Päätin, että voin tehdä ihan minkälaisia biisejä mua huvittaa, ei mitään rajoja eikä mitään lokeroita.”
Harriet otti projektissaan suuren vastuun: biisinteon lisäksi hän suurilta osin sovitti kappaleet, soitti pianot ja koskettimet – ja myös tuotti levyn. Tunnekirjoltaan vahvan levyn kappaleet liikkuvatkin luontevasti popin, klassisen, rockin, jopa iskelmän ja tämän päivän gospelin viitoittamalla linjalla, akselilla: Apocalyptica meets Don Huonot and Jonna Tervomaa. Lisäksi Harriet on yhdessä Kristian Pihlajaharjun kanssa käsikirjoittanut/ohjannut kaikki Siiville-levyn tulevat musiikkivideot.
Levyn äänityksestä vastaa Tero Kinnunen (äänittänyt mm. kaikki Nightwish-levyt) ja miksauksesta alan konkari Mikko Karmila (mm. Nightwish, Kolmas Nainen, Don Huonot).
Taustayhtye Käpypojissa soittaa tuttuja ihmisiä Harrietin läheltä, ja perinteinen rock-kitarointi saa välillä väistyä sellon tieltä, joka on kokoonpanossa täysvaltainen bändisoitin. Live-keikoille Harriet on suunnitellut rekvisiittaa, joka ei ihan ensimmäisenä tule mieleen rock-keikkaa ajatellessa.

